lauantai 15. marraskuuta 2014

Oma koti <3

Aamulla olin vielä nukkumassa, kun kaveri viestitti olevansa Mallan Makeissa. No sehän tarkoitti sitä, että mulle tuli äkkilähtö sinne. Puolisokin oli aamuvarhaisella karannut hirvimetsälle. 

Lähdin Mallan puotiin ilman meikkiä tai sen kummempaa laittautumista. Päälle puin Marimekon jouluisen tunikan. Se on mun sesonkivaate tai oikeastaan niitä on kaksikin. Toinen on pallotunika ja toinen lanttitunika. Niissä näkee mut tähän aikaan vuodesta usein. Pallotunikaa löytyy myös mustavalkoisena mun kaapista, mut se meneekin sit koko vuoden.


Aamukahvi mustikka-valkosuklaa cupcaken kans hyvässä seurassa maistui pirtelön sijaan. Joskus on hyvä rikkoa kaavaa ja saada vähän vaihtelua.

Joulu tulee ja mulla ei oo ollut kunnon Glögikuppeja! Nyt siihen saatiin muutos, kun kauan himiöimäni Greengaten kirkkaanpunaiset Lattekupit tarttui puotista mukaan! Maltillisesti ostin vain kaksi näin alkuun. Voihan noihin yhdistää helposti muita lattekuppeja esim. Harmaita.


Ostin myös tuon kivan pöytäliinan, jossa on jouluevankeliumi. Mulla on keittiössä ennestään samanlaiset pyyhkeet, joista oon tehnyt salusiinit.


Kuvassa näkyy tämä meidän remontin alla oleva vaaleanpunainen koti. Salaojitus oli suurin urakka, mitä tämän talon remonttihistoriaan mahtuu tähän mennessä. Kellari on täysin asuttava ja noi siniset eristelevyt saa vielä rappauksen pintaan aikanaan. Mutta tämä talvi pitää vielä noita katella.

Yläkerran seinien ja viistokaton eristys on parhaillaan käynnissä ja talven aikana pitäisi sinne saada neljä makuuhuonetta valmiiksi. Olemassa olevat väliseinät jää suurin piirtein paikoilleen.





Näissä ekoissa remppakuvissa näkyy jo kovasti työnedistyminen. Mun ahkera mies on saanut jo tuulensuojalevyt kattoon ja lattianiskat paikoilleen.





Täällä yläkerrassa on ikkunat uusittu edellisen omistajan toimesta. Tykkään noista irtoristikoista. Ne on kivan näköiset ja helpot irrottaa ikkunoita pestessä.
Laitan lisää kuvia remontin edetessä.

-Hanna-








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.